Uudet tuulet puhaltavat Suomen Lähi-idän instituutin ystävissä!

SLIY:n hallitukseen valittiin kolme uutta jäsentä huhtikuun vuosikokouksessa ja uusi hallitus on jo aloittanut tulevan toiminnan suunnittelun. Lisäksi hallitus valitsi SLIY:n gradustipendin saajaksi Pilvi Bisi Helsingin yliopistosta. Bisi tutkii gradussaan uskonnollisten yhteisöjen asemaa Syyriassa Hay’at Tahrir al-Shamin (HTS) hallinnon alla.

Luvassa on syyskuussa etäluento ”Matka egyptiläiseen kulttuuriin tanssin ja musiikin kautta”. Itämaisen tanssin opettaja ja tanssija Heidi Era kertoo egyptiläisen tanssin ja musiikin historiasta ja niiden kulta-ajasta 1950- ja 1960-luvuilla. Lisäksi kesän jälkeen SLIY järjestää jäsenilleen ja toiminnasta kiinnostuneille after-work-tilaisuuden Helsingissä. Myös suurlähetystövierailuja on kaavailtu loppuvuoteen. Tarkemmin toiminnasta tiedotetaan syksyllä.

Ennakkotietona kerrottakoon myös, että SLIY suunnittelee Kaakkois-Turkin kiertomatkaa toukokuulle 2027. Matkalla vieraillaan ainakin Gazi Antepissa, Şanlıurfassa, Mardinissa ja Diyarbakırissa (toivottavasti myös Adanassa ja Nemrutilla). Matkalla tutustutaan alueen historiaan kivikaudelta nykypäivään. Matkasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Anu Leinoseen, anu.leinonen@fime.fi.

Olet jo Suomen Lähi-idän instituutin ystävien jäsen? Jäsenenä pääset osallistumaan SLIY:n järjestämille matkoille ja vierailulle, saat kuulla ensimmäisenä kiinnostavasta esitelmäohjelmasta ja tietysti tuet suomalaista Lähi-idän tutkimusta.

Etkö ole varma, oletko jäsen? Ota yhteyttä SLIY:n jäsenrekisterivastaavaan Anu Leinoseen, anu.leinonen@fime.fi.

Yhdistys toivottaa kaikille hyvää kesää!

SUOMEN LÄHI-IDÄN INSTITUUTIN YSTÄVÄT RY:N VUODEN 2026 GRADUSTIPENDI

Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry julistaa haettavaksi 600 € suuruisen gradustipendin perustutkintoaan suorittavalle opiskelijalle. Stipendi on tarkoitettu Lähi-itään kohdistuvaan tai Suomen Lähi-idän instituutissa suoritettavaan tutkimukseen ja sen voi käyttää esimerkiksi lopputyöhön liittyvän aineiston hankintamatkaan tai työn kirjoittamisajan elinkuluihin.

Stipendin saajalta edellytetään, että hän antaa valmiin pro gradu -työn tai vastaavan opinnäytetyön tiivistelmän yhdistyksen kotisivuille. Stipendin saajan toivotaan myös pitävän työnsä aiheeseen liittyvän lyhyen esitelmän jossain yhdistyksen yleisötilaisuuksista. Lisätietoja: sihteeri@sliy.fi.

Haku päättyy 15.2.2026 klo 23.59. Päätös stipendin saajasta tehdään hallituksen kokouksessa toukokuun loppuun mennessä ja siitä ilmoitetaan sähköpostitse kaikille hakijoille.

Apurahaa haetaan tällä verkkolomakkeella.

Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry:n vuoden 2023 gradustipendi

Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry myöntää vuosittain stipendin perustutkintoaan suorittavalle opiskelijalle. Vuonna 2023 stipendin suuruus on 600 euroa ja se on tarkoitettu Lähi-itään kohdistuvaan tai Suomen Lähi-idän instituutissa suoritettavaan tutkimukseen. Stipendin voi käyttää esimerkiksi lopputyöhön liittyvän aineiston hankintamatkaan tai työn kirjoittamisajan elinkuluihin. Hallitus toivoo hakemuksia laaja-alaisesti eri tiedekuntien ja laitoksien – niin yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujen – opiskelijoilta etenkin humanistisilta ja yhteiskuntatieteellisiltä aloilta.

Stipendin saajalta edellytetään, että hän antaa valmiin pro gradu -työn tai vastaavan opinnäytetyön tiivistelmän yhdistyksen kotisivuille. Stipendin saajan toivotaan myös pitävän työnsä aiheeseen liittyvän lyhyen esitelmän jossain yhdistyksen yleisötilaisuuksista.

Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry:n (www.sliy.fi) tarkoituksena on tukea Suomen Lähi-idän instituutin säätiön ylläpitämää Suomen Lähi-idän instituuttia tutkimuksen, koulutuksen ja yleisen kulttuurivaihdon alueilla, ja siten auttaa ymmärtämään Lähi-idän kulttuureja ja niiden merkitystä Suomessa. Suomen Lähi-idän instituutti on yksi Suomen kolmesta Välimeren alueella toimivasta tiedeinstituutista.

Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään sähköpostitse 15.5.2023 mennessä osoitteeseen sihteeri@sliy.fi.

Hakemukseen liitetään:
– alustava suunnitelma työn aikataulusta (maks. 1 sivu)
– alustava dispositio tai kuvaus suunnitellusta työstä (maks. 3 sivua)
– työnohjaajan lausunto, josta käyvät ilmi disposition hyväksyminen ja työn mahdollisuudet valmistua suunnitellussa aikataulussa (skannattuna, työnohjaajan allekirjoittamana)
– opintorekisteriote (itse tulostettu riittää)

Kyselyt osoitetaan sähköpostitse yhdistyksen hallituksen jäsenelle Markku Haranteelle
(markku.haranne@gmail.com). Päätös stipendin saajasta tehdään hallituksen sähköpostikokouksessa 30.5.2023 mennessä ja siitä ilmoitetaan sähköpostitse kaikille hakijoille.

Helsingissä 4.4.2023
Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry:n hallitus

Hae Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry:n gradustipendiä!

Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry myöntää vuosittain stipendin perustutkintoaan suorittavalle opiskelijalle. Vuonna 2022 stipendin suuruus on 800 euroa ja se on tarkoitettu Lähi-itään kohdistuvaan tai Suomen Lähi-idän instituutissa suoritettavaan tutkimukseen. Stipendin voi käyttää esimerkiksi lopputyöhön liittyvän aineiston hankintamatkaan tai työn kirjoittamisajan elinkuluihin. Hallitus toivoo hakemuksia laaja-alaisesti eri tiedekuntien ja laitoksien – niin yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujen – opiskelijoilta etenkin humanistisilta ja yhteiskuntatieteellisiltä aloilta.

Stipendin saajalta edellytetään, että hän antaa valmiin pro gradu -työn tai vastaavan opinnäytetyön tiivistelmän yhdistyksen kotisivuille. Stipendin saajan toivotaan myös pitävän työnsä aiheeseen liittyvän lyhyen esitelmän jossain yhdistyksen yleisötilaisuuksista.

Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry:n tarkoituksena on tukea Suomen Lähi-idän instituutin säätiön ylläpitämää Suomen Lähi-idän instituuttia tutkimuksen, koulutuksen ja yleisen kulttuurivaihdon alueilla, ja siten auttaa ymmärtämään Lähi-idän kulttuureja ja niiden merkitystä Suomessa. Suomen Lähi-idän instituutti on yksi Suomen kolmesta Välimeren alueella toimivasta tiedeinstituutista.

Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään sähköpostitse 31.5.2022 mennessä osoitteeseen sihteeri@sliy.fi.

Hakemukseen liitetään:
– alustava suunnitelma työn aikataulusta (maks. 1 sivu)
– alustava dispositio tai kuvaus suunnitellusta työstä (maks. 3 sivua)
– työnohjaajan lausunto, josta käyvät ilmi disposition hyväksyminen ja työn mahdollisuudet valmistua suunnitellussa aikataulussa (skannattuna, työnohjaajan allekirjoittamana)
– opintorekisteriote (itse tulostettu versio riittää)

Kyselyt osoitetaan sähköpostitse yhdistyksen hallituksen jäsenelle Lauri Tainiolle osoitteeseen ljtainio(at)gmail.com. Päätös stipendin saajasta tehdään 31.7.2022 mennessä ja siitä ilmoitetaan sähköpostitse kaikille hakijoille.

Suomen Lähi-idän instituutin ystävien gradustipendi 2021

Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry myöntää vuosittain stipendin perustutkintoaan suorittavalle opiskelijalle. Tänä vuonna stipendin suuruus on 500 euroa ja se on tarkoitettu Lähi-itään kohdistuvaan tai Suomen Lähi-idän instituutissa suoritettavaan tutkimukseen. Stipendin voi käyttää esimerkiksi lopputyöhön liittyvään aineistonhankintamatkaan tai työn kirjoittamisajan kuluihin. Hallitus toivoo hakemuksia laaja-alaisesti eri tiedekuntien ja laitoksien – niin yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujen – opiskelijoilta etenkin humanistisilta ja yhteiskuntatieteellisiltä aloilta. Stipendin saajan toivotaan pitävän työnsä aiheeseen liittyvän lyhyen esitelmän jossakin yhdistyksen yleisötilaisuuksista.

Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry:n (www.sliy.fi) tarkoituksena on tukea Suomen Lähi-idän instituutin säätiön ylläpitämää Suomen Lähi-idän instituuttia tutkimuksen, koulutuksen ja yleisen kulttuurivaihdon alueilla, ja siten auttaa ymmärtämään Lähi-idän kulttuureja ja niiden merkitystä Suomessa. Suomen Lähi-idän instituutti on yksi Suomen kolmesta Välimeren alueella toimivasta tiedeinstituutista.

Hakemukseen liitetään:
– alustava suunnitelma työn aikataulusta (maks. 1 sivu)
– alustava dispositio tai kuvaus suunnitellusta työstä (maks. 3 sivua)
– työnohjaajan lausunto, josta käyvät ilmi disposition hyväksyminen ja työn mahdollisuudet valmistua suunnitellussa aikataulussa (skannattuna, työnohjaajan allekirjoittamana)
– opintorekisteriote

Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään sähköpostitse 16.4.2021 mennessä yhdistyksen hallituksen jäsenelle Joonas Maristolle osoitteeseen joonas.maristo@gmail.com. Kirjoita hakemusviestin otsikkokenttään ”SLIY gradustipendi sukunimi”. Kyselyt osoitetaan sähköpostitse samaan osoitteeseen. Päätös stipendin saajasta tehdään hallituksen kokouksessa toukokuun alussa 2021 ja siitä ilmoitetaan sähköpostitse kaikille hakijoille.

Hae Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry:n gradustipendiä!

Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry myöntää vuosittain stipendin perustutkintoaan suorittavalle opiskelijalle. Tänä vuonna stipendin suuruus on 800 euroa ja se on tarkoitettu Lähi-itään kohdistuvaan tai Suomen Lähi-idän instituutissa suoritettavaan tutkimukseen. Stipendin voi käyttää esimerkiksi lopputyöhön liittyvään aineistonhankintamatkaan tai työn kirjoittamisajan elinkuluihin. Hallitus toivoo hakemuksia laaja-alaisesti eri tiedekuntien ja laitoksien – niin yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujen – opiskelijoilta etenkin humanistisilta ja yhteiskuntatieteellisiltä aloilta.

Stipendin saajalta edellytetään, että hän antaa valmiin pro gradu -työn tai vastaavan opinnäytetyön tiivistelmän yhdistyksen kotisivuille. Stipendin saajan toivotaan myös pitävän työnsä aiheeseen liittyvän lyhyen esitelmän jossain yhdistyksen yleisötilaisuuksista.

Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry:n (www.sliy.fi) tarkoituksena on tukea Suomen Lähi-idän instituutin säätiön ylläpitämää Suomen Lähi-idän instituuttia tutkimuksen, koulutuksen ja yleisen kulttuurivaihdon alueilla, ja siten auttaa ymmärtämään Lähi-idän kulttuureja ja niiden merkitystä Suomessa. Suomen Lähi-idän instituutti on yksi Suomen kolmesta Välimeren alueella toimivasta tiedeinstituutista.

Hakemukseen liitetään:
– alustava suunnitelma työn aikataulusta (maks. 1 sivu)
– alustava dispositio tai kuvaus suunnitellusta työstä (maks. 3 sivua)
– työnohjaajan lausunto, josta käyvät ilmi disposition hyväksyminen ja työn mahdollisuudet valmistua suunnitellussa aikataulussa (skannattuna, työnohjaajan allekirjoittamana)
– opintorekisteriote (itse tulostettu WebOodi-versio tai muu vastaava riittää)

Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään sähköpostitse 20.11.2019 mennessä yhdistyksen hallituksen jäsenelle Joonas Maristolle (joonas.maristo@helsinki.fi). Kyselyt osoitetaan sähköpostitse samaan osoitteeseen. Päätös stipendin saajasta tehdään hallituksen kokouksessa joulukuun alussa 2019 ja siitä ilmoitetaan sähköpostitse kaikille hakijoille.